TOIMINTAKERTOMUS 2017

Hallinto

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkoi Virpi Raivonen ja varapu­heenjohtajana sekä tiedottajana Taila Helin. Uutena sihteerinä ja hallituksen jäsenenä aloitti Minna Lahtinen ja jäsenasiainhoitajana jatkoi Suvi-Tuuli Peltonen sekä rahastonhoitajana Raija Säyrylä. Hallituksen jäsenenä jatkoi Ritva
Mäkiö ja uutena hallituksen jäsenenä Kirsi Perkiömäki.

Toiminnantarkastajina olivat Irmeli Tenkanen ja Pekka Lindsberg. Varatoiminnantarkastajina olivat Lauri Kallio ja Merja Pajala.

Yhdistyksen jäsenmaksu pysyi samana 9 € ja liiton jäsenmaksu 7 € eli yhteensä 16 €.

Yhdistyksen jäsenmäärä v. 2017 oli 264 varsinaista jäsentä, kun se vuonna 2016 oli 252. Lisäystä oli 12 uutta jäsentä.

Tammikuussa yhdistys oli toiminut 40 vuotta. Yhdistys on perustettu 17.1.1977. Yhdistys juhli 40-vuosijuhlaansa 20.5.2017 Alhojärven lelumuseossa. Osallistujia oli 31.

Diabetesliitosta Janne Mikkonen piti juhlapuheen ja luovutti Diabetesliiton ansiomerkit ansiokkaasta pitkäaikaisesta työstä yhdistyksen hallituksessa. Ansiomerkit saivat: Kalevi Hakkarainen yhteensä
20 vuotta v. 1998 – 2014; puheenjohtajana 16 vuotta, Suvi-Tuuli Peltonen yhteensä 20 vuotta; sihteerinä v. 1996 - 2016, Pekka Lindsberg yhteensä 16 vuotta; varapuheenjohtajana v. 1998 - 2014, Raija Säyrylä yhteensä 20 vuotta;rahastonhoitajana v. 1996 alkaen ja Virpi Raivonen yhteensä 15 vuotta
hallituksessa; puheenjohtajana v. 2015 alkaen.


YHDISTYSTOIMINTA

Luento- ja koulutustoiminta sekä kerhotoiminta

Kerhotoiminta jatkui maanantaisin 1x/ kk Koskentien palvelutalossa.

Tammikuussa oli yhdistyksen järjestäytymiskokous 9.1.2017.

Helmikuussa 6.2.2017 kerhoillassa Jämsän apteekilta proviisori Sari Hämelehto kertoi
Diabeetikoiden lääkekorvausmuutoksista. Osallistujia 19.

Maaliskuussa 8.3.2017 kerhoilta. Diabeteshoitaja Katja Lahtinen kertoi Insuliinihoidosta. Osallistujia
17.

Huhtikuussa hallitus kokoontui 4.4.2017 ja 19.4.2017 suunnittelemaan 40-vuotisjuhlia.

Toukokuussa 15.5.2017 kerhoillassa psykologi Outi Ihamäki kertoi jaksamisesta ja voimavaroista Diabeteksen hoitoon. Osallistujia 12.

Syyskuussa 11.9.2017 kerhoilta. Videoesitys 25-vuotisjuhlasta ja valokuvia 30- ja 40- vuotisjuhlista. Osallistujia 15.


28.9.2017 Puheenjohtaja vieraili Muistiyhdistyksessä kertomassa Diabeteksesta. Paikalla
20 osallistujaa.

7.10.2017 D1 messuille Helsingissä osallistui 4 henkilöä.

Lokakuussa 9.10.2017 kerhoilta. Paikalla esiteltiin Mutjutin lihaskalvojen hoitovälinettä.
Osallistujia 14.

Lokakuun kerhoillassa 30.10.2017 th Virpi Raivonen luennoi verenpaineen omahoidosta.
Osallistujia 14

14.11- ja 21.11.2017. Jämsän terveysasemalla järjestettiin uusille tyypin 2
diabeetikoille ja heidän läheisille ensitietopäivät johon yhdistyksestä osallistui puheenjohtaja kertomalla yhdistyksen toiminnasta ja jäsenyydestä sekä luennoimalla omahoidosta. Osallistujia oli yhteensä 22 ja 24 kahtena eri päivänä.


Yhteistyö viranomaisten kanssa

Puheenjohtaja ja sihteeri nimettiin yhdistyksestä edustamaan Sote-yhteistyötä Länsi-Suomen alueelle.


Tiedotustoiminta

Tapahtumista tiedotettiin kaupunkilehti Vekkarin seuratoimintapalstalla;yhteistilaisuuksista kunkin yhdistyksen logolla varustettuna. Jämsän ja Kuhmoisten terveysasemilla tiedotettiin kerho-illoista ja tapahtumista.

Yhdistyksen asioista ja kerhoilloista tiedotettiin myös kotisivuilla, jonka osoite on www.jamsandiabetes.net.

Jämsän alueelle on perustettiin oma tyypin 1 diabeetikoiden Facebook-ryhmä. Kokoontumisia
oli 1x/ kk.


Palvelutoiminta

Tilaisuuksissa järjestettiin kahvi-/ teetarjoilu, vapaaehtoinen maksu.



Virkistys- ja liikuntatoiminta sekä yhteistyö muiden järjestöjen kanssa

Yhdistyksen jäsenille tarjottiin vuoden 2017 alussa ilmaisuinti Jämsänkosken uimahalli
Koskikarassa yhden kerran kuukaudessa. Uimahalli meni kiinni remontin vuoksi ajalle
1.6. - 31.12.2017.

Osallistuimme Voimavaran järjestämiin järjestöjen yhteistyöiltoihin mahdollisuuksien mukaan.

28.6.2017 osallistuimme Keski-Suomen Syöpäyhdistyksen järjestämälle risteilylle, jonka tarjosi Tellervo Edessalon -säätiö 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Osallistujia 15.

Sydänyhdistys tarjosi yhdistyksemme jäsenille 19.7.2017 teatteriretkeä. Ränssin Kievariin Saarijärvelle. Sillanpääasema -kaveria ei jätetä. Yhdistyksestä jäseniä osallistui 5.

Yhdistyksen jäsenille tarjottiin Jämsän kesäteatteriin Juuso Viimeinen patruuna esitykseen 5 euron alennusta lipun hinnasta. Osallistujia oli 14.

2.12.2017 sydän- ja reumayhdistyksen kanssa yhteinen pikkujoulu Hotelli Jämsässä. Osallistujia yhteensä 64, joista 20 oli Jämsän Seudun Diabetesyhdistyksestä. Hallituksen jäsenet esittivät laulu- ja musiikkiesityksen Ladyt lavalla. Teemana ” Suomi 100 vuotta”.

Hankimme yhdistykselle oman videotykin, jota vuokraamme muille yhdistyksille 10 euron maksua vast



HALLINTO JA KOKOUKSET


Yhdistyksen toiminta ja kokoukset

Hallitus kokoontui vuoden 2017 aikana 14 kertaa. Kokouspaikkana oli Koskentien palvelutalo ja konditoria Elosen kahvila Jäm­sässä.

Kevätkokous - 2017 pidettiin 3.4.2017, Koskentien palvelutalossa Jämsässä. Osallistujia 9.

Syyskokous - 2017 pidettiin ma 27.11.2017, Koskentien palvelutalolla Jämsässä. Osallistujia 11.

Osallistuminen Diabetesliiton, -alueen ja -piirin toimintaan

18. – 19.2.2017 Minna Lahtinen ja Kirsi Perkiömäki osallistuivat Diabetesliiton
järjestämälle Uudet toimijat -koulutukseen Diabeteskeskuksessa.

Kevään Liittokokoukseen ja järjestöpäiville ei päästy osallistumaan 40-vuotisjuhlajärjestelyjen vuoksi.

14. - 15.10.2017 varapuheenjohtaja Taila Helin ja Kari Helin osallistuivat syksyn neuvottelupäiville Seinäjoella.

Minna Lahtinen osallistui 7.11.2017 Jyväskylässä Diabetesliiton järjestämään koulutukseen, aiheena yhdistyksen kotisivut.



TALOUDELLINEN TOIMINTA 2017

Yhdistys osallistui Jämsässä ja Kuhmoisissa Pieni Ele -kunnallisvaalikeräyksiin. Tuotto 602 euroa.

Yhdistyksen kerhoilloissa järjestettiin arpajaisia ja kerhoilloissa oli myös vapaaehtoinen kahvimaksu

Tilikauden 2017 alijäämä oli -406,02 € ja taseen loppusumma oli 11 619,24 €.